tiistai 22. helmikuuta 2011

Päivän löydöt

Pitkästä aikaa löysin kirpparilta jotain tosi kivoja retrokankaita, ne piristivätkin mukavasti vähän heikosti alkanutta päivää.


Finlaysonin pöytäliina. Meillä tosin on pyöreä pöytä, joten tämä päätyy johonkin muuhun käyttöön)



Kaksi tyynyliinaa





Liina/kapea verho, tästä tulee pojan sänkyyn lakana.

perjantai 18. helmikuuta 2011

BrumBrumBrum...



Tänään valmistui Pojalle Raglanhihainen paita Hilcon Töff Töff trikoosta joka olikin marinoitunut ensin kaapissa noin vuoden ja sen jälkeen valmiiksi leikattuna keskeneräisten ompelutöiden joukossa kesästä saakka. Nyt sain sen ommeltua valmiiksi kun paita on juuri sopiva, ehkä jo hiukan liian pieni, ainakin pituudesta. Alunperin oli tarkoitus laittaa limen väriset resorit, mutta koska juuri se resoripala oli jossain hukassa, päädyin tähän valkoiseen. Tykkään näinkin, vaikka onkin vähän hillitympi. Käyttäjäkin tykkää, joskaan ei innostunut tuosta autokankaasta ihan niin paljon kuin etukäteen kuvittelin.
Kaavana muokattu Ottobre Night Owl koko suunilleen 86/92cm. Nepparien kohdalla näkyy vielä merkkaustussin jäljet, mutta päätin blogata tämän kuitenkin ennen pesua, kun muuten olisi taas jäänyt bloggaamatta.

torstai 10. helmikuuta 2011

Pöh.

Hautuumaalle joutaa kohta koko blogi kun en ikinä jaksa tätä päivittää... Esittelen tässä nyt pikaisesti kestohedelmäpussit jotaka ovat valmistuneet täysin uusiomateriaaleista (no, ompelukoneen ja saumurin langat on ostettu uutena). Sekä vetoketjut etä kankaat kirpputorilta. Näitä on valmistunut lisääkin, mutta samanlaisia kun ovat, niin en jaksa niitä tuolta
esiin kaivella:






Ja pyöreä pöytäliina keittiönpöydälle:


tiistai 28. joulukuuta 2010

Vihdoinkin jotain valmista


Blogini ei ole aivan kuollut, vaikken ole viimeaikoina mitään tänne päivittänytkään. Tosin ei ole ollut mitään mitä päivittääkään. Eilen sain kuitenkin viimeisteltyä kasan keskeneräisiä töitä.

Kahteen pieneksi jääneeseen (Tutta ja Nalle) yöpukuun laitoin pitkät resorit pidentämään käyttöikää.
Yhdet velourhousut joihin kankaat on leikattu jo joskus kesällä, mutta koska minulta oli leveämpi kuminauha loppu, en saanut ommeltua näitä aiemmin.
Peruspaidat Ikasyriltä ostetusta pilvitrikoosta (Ottobre Creative workshop 301 muokattuna) ja itsepainamastani neliapilakankaasta (Kaava oma). Keltainen pohjatrikoo on ostettu joskus aikaa sitten EK:n palalaarista, kangasvärit Emo-tuotannon.

Tuossa neliapilapaidassa meni kyllä kaikki pieleen. Itse kankaan painoin jo joskus kesällä pojan päiväunien aikaan. Poika kuitenkin heräsi ja tuli auttamaan jonka näkyy kyllä paikoitellen kuviossa. Seuraava loistoidea oli kokeilla tähän itse piirtämääni kaavaa, ja koska en ole mikään kaavoituksen mestari, jouduin ompelemaan sen useamman kerran uusiksi. Onneksi olin piirtänyt kaavan liian isoksi, niin oli varaa muokata sitä ompelun aikana. Kaula-aukonkin kanttasi varmaan kolmesti (kaksi kertaa jo varmaan kuukausi sitten, josnka seurauksena jätin paidan suosiolla odottamaan aikaa parempaa...) enkä ole siihen vieläkään tyytyväinen. Lisäksi valitsin alalangaksi keltaisen. Siis KELTAISEN! vaikka resori on musta. En nyt kuitenkaan jaksanut enää purkaa tuota, kun ei se päällä ollessa kuitenkaan näy. Oli taas melkoinen yöllinen älynväläys. Huoh. Ja eihän ne virheet vielä siihenkään jääneet. Kun tasoitin resorikaitaleen ylimääräisen kaitaleen pois tikin tasalle, onnistuin leikkaamaan itse paitaan reiän. Great. Eikä käyttäjä ole ehtinyt vielä edes sovittaa tätä versiota, että onko sopiva. Oli niin isotöinen, että toivoisin tätä käytettävän edes kerran tai pari.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Nalle

Tänään valmistui pienelle nallepaita. Kaavana muokattu Ottobre Night owl. Eteen aplikoitu nallehahmo pienen suosikki kuvakirjoista. Toisessa raglansaumassa nepparit. Aplikaatio olisi voinut onnistua vähän paremminkin ja helma jäi himpun lyhyeksi, siihen laitan todennäköisesti resorin jossain vaiheessa. Mutta harjoitukset jatkuu.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Kankaita ja kenkiä

Kirppareita on tullut taas kierreltyä ahkerasti vaikken ole blogia jaksanutkaan päivittää. Tässä kuitenkin viime aikojen kangaslöytöjä.Ja onhan niitä taas. Osa päätyy ihan lakana käyttöön, osa menee kangaskaappiin odottamaan inspiraatiota.



Kumi- ja nahkasaappat itselleni.

Viime aikojen ompeluksia

Olen ostellut kirpparin pussitarjouksista edullisesti nahkahameita, -liiveja ja -takkeja uusiokäyttöön. Tässä ensimmäinen versio, mitä niistä tulee syntymään. Harmaa nahka on papan vanhasta nahkatakista, perhosapplikaatio kirpparilta löytyneestä ruskeasta nahkaliivistä. Tossut ompelin tavallisella ompelukoneella nahkaneulalla.



Jo aiemmin ommeltu norsupaita.Kankaana kaikille tuttu Myllymuksujen norsujoustofrotee, kaavana Ottobre Night Owl koossa 98. Laitoin tuollaisen pidemmän helmaresorin, niin pysyy paremmin päällä, kun on vielä vähän reilu. Ja menee toisaalta sitten myös pidempään.