lauantai 27. helmikuuta 2010

Vaippoja, vaippoja, aina vain vaippoja....

...Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Olin jo optimistisesti ajatellut, että poika oppisi kuivaksi, enkä ollut ommellut näitä jo valmiiksi leikattuja pul-kuoseja vaipoiksi asti. Mutta pojan lupaavan pottalakon edessä äidin on pakko nostaa kädet pystyyn ja käynnistää ompelukone. Keltaiset Nakkikoirat ja Omput ovat jo pienen lakkoilijan jäljiltä likapyykkikorissa. Kaava, materiaalit ja toteutus sama kuin aiempien postausten vaipoissa. Eli ulkopintana 1 mil tai br pul, sisäpintana Coolmax. Välissä kerros joustofroteeta vanhasta lakanasta suojaamassa ohivuodoilta.




Tähän asti ollaan käytetty näissä M/L-koon vaipoissa imuina harsoja, mutta nyt minua on alkanut kyllästyttää ne kun ovat menneet jo niin koviksi ilman kuivausrumpua, että vaatisivat melkein silittämistä, että eivät olisi niin tönkköjä. Omppeli siis imuja kaveriksi. Ajatuksena oli se, että uusia materiaaleja en ostaisi, vaan hyödyntäisin jo olemassa olevaa kangasvarastoa. Ja sitähän riittäää.




Kuosina kaikissa joustofrotee, sen alla kolme kerrosta hamppumusliinia. Lisäksi tiimana kolme kerrosta bambua. 11 imuun riitti matreiaalit, sen jälkeen hipsuttelinkin hissunkissun Eurokankaaseen ostamaan lisää bambua. Se tosin odottaa vielä pesua ennenkuin voin jatkaa tätä imuprojektia.

torstai 4. helmikuuta 2010

1,5 kuukauden aarteita

Ollaan oltu pojan kanssa reissussa jo reilu 1,5 kuukautta. Osa ajasta vietettiin siskon luona missä
olin hoitamassa lapsia jokusen viikon, muuten ollaan majailtu äitini, Pojan mummon luona. Ja mitäpä muuta sitä paatunut kirppistelijä lomalla tekisi, kun kiertelisi kirppareita... Tässä siis tulos:



Kirjoja, Peitto, makuupussi, astioita, vetuketjuja, kreppilankaa,sadetakkeja lapsille, vaatteita minulle, Pojalle ja siskon lapselle. Sekä tietenkin kankaita, kankaita ja kankaita...
Osa tavaroista oli aivan naurettavan halpaa, osasta maksoin kohtuuhinnan. Yhteensä kuvassa olevat löydöt alle 30 €. Kuvasta puuttuu jotain juttuja, esim. pyöröpuikkoja, minun ja Pojan paitoja sekä uusi paininjalka vanhaan Singeriini. En vain muistanut kuvasusvaiheessa mitä kaikkea olinkaan ostanut....

Kotiin mennessä kesken jäänyt kaapinraivausprojekti saanee uutta potkua, kun uudet löydöt olisi mahdutettava jonnekin. Käsityöitäkin olen ehtinyt jonkinverran tekemään, niistä myöhemmin lisää.