sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Ensimmäinen mattoni


Palattiin juuri mökiltä, missä valmistui tämä, elämäni ensimmäinen matto. Kuteet on mökiltä, mummon aikoinaan valmiiksi leikkaamia. Sen verran innostuin tästä maton kutomisesta, että tuskin jää viimeiseksi kutomakseni matoksi. Muuta valmistunutta tältä mökkireissulta ei sitten jäänytkään, muutamaa isoäidinneliötä lukuunottamatta.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Rovaniemen tuliaisia

Rovaniemen kirpputoreilta tarttui mukaan tällaista (Paljoa ei voinut ostaa, kun piti yksin selvitä pojan, vaunujen, turvaistuimen, rinkan, kassin ja repun kanssa vielä junaan ja junasta poiskin)... :


pyyhkeitä. 1 kylpypyyhe ja 3 käsipyyhettä.


peitto, johon junamatkan aikana on tullut tahra ja olen onnistunut ottamaan kuvan juuri siitä kohtaa....



verhot (yhteensä 1€)


kankaita (yhteensä 1 €)

Pojalle löytyi myös pikkuautoja, jotka eivät hinnaltaan olleet mitäään varsinaisia löytöjä, mutta pelastivat kyllä sen hetken. Ja pari vanhaa käsityölehteä minulle, enemmänkin olisi tehnyt mieli ostaa edullisia lehtiä, mutta en olisi saanut kuljetettua niitä kotiin. Lisäksi poika heitti kiukkupuuskassaan yhden 10 € lasilautasen lattialle. Se olikin tämän reissun kallein ostos, vaikka lasinsirut jätinkin sinne Kontin roskikseen...
Ottobren myymälässäkin kävin, mutta maltoin mieleni, enkä tällä kertaa sieltä mitään ostanut. Se kauppa on kyllä täynnä ihania juttuja <3

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Muutamia ostoksia

Vielä viimeiset kirpputoriaarteet ennen matkalle lähtöä. Sunnuntaina lähdetään sukuloimaan Rovaniemelle, missä olen suunnitellut käyväni ainakin Ottobren myymälässä ja tietenkin kirpputoreilla. Jos tätä blogia lukee joku Rovaniemen kirppareista tietävä, vinkit ovat tervetulleita!




Laminoitu kangas



Kangasta uusiokäyttöön



Jo aiemmin ostettu pöytäliina( pyöreään pöytään )jonka olen unohtanut blogata. Kuvio näyttää paremmalta pöydän päällä



Huivi




valoverhoa








Tyynyliinoja. Tuota ylimmän kuvan kuosia minulla muistaakseni oli ennestäänkin eri värisenä.




mekko minulle. Tuosta puuttuu toinen kiinnitysnappi, mutta vaihda tuohon kokonaan uudet.



Ja vielä verho. Tätä samaa kuosiahan löysin vähän aikaa sitten Mikkelistä verhoparin ja nyt löytyi vielä yksi yksinäinen verho. Nyt saan nämä verhot halutessani riittämään myös olohuoneeseen jonne tarvitsee kolme verhoa.

Lisäksi löytyi raidallinen joustofrotee kylpytakki ja kesävaatetta minulle.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Alkukesän löytöjä ja valmistuneita ompeluksia

Blogi on ollut jälleen pitkällä päivitystauolla. Myös kirpparillä käyminen on jäänyt vähemmälle sen jälkeen kun sain oman pöytäni purettua. Huh. Ei taas tee mieli vähään aikaan laittaa omaa kirpparipöytää. Tässä kuvatut ovat löytyneet Varkauden tai Kuopion kirpparilta, tässä muutaman kuukauden säteellä. Osa jää luonnollisesti bloggaamatta, kun eihän sitä enää muista mitä löytöjä sitä on kuukausi sitten tehnyt. Opettelin uudestaan virkkaamaan juhannuksena ja nyt työn alla onkin isoäidinneliöistä tehty peitto. Toivottavasti saan blogata sen mahdollisimman pian.



Aurinkohuopa, olinkin jo luvannut luopua aiemman bloggauksen pallohuovasta ja lapsen peitosta, joten tämä tuli mukavasti paikkaamaan hupenevaa peittokasaa.



Pussilakana ja 2 tyynyliinaa



Leipälaatikko pojan värityskirjoille ja kynille. Minä rakastan leipälaatikoita ja meillä onkin niitä useita. Niissä säilytetään melkein kaikkea muuta tavaraa paitsi ei leipää. Allaoleva pöytäliina myös melko uusi ostos kirpparilta.


Minulle mekko.


Minulle takki.


Essu




Maustehylly. Väri ei pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa, mutta eilen oli liian vähän valoa kuvata yhtään mitään niin, että se näyttäisi oikealta. Pakkohan ne on kuitenkin joskus saada kuvattua, joten ehkä tästäkin jotain erottaa.



Tämä ei ole varsinaisesti kirpparilöytö vaan edesmenneen pappani vanha paita. Kangas on velouria ja kuvio aivan mahtava. Eiköhän tästa jotain synny.



Kevytvanupukuja Venäjälle lähetettäväksi.



Tyynyjä.




Pöytäliina.



Kankaita ja valoverhot. Valoverhot muuntautunee kestohedelmäpusseiksi.



kylpytakki ruutufroteeta. Tästä on suunnitteilla (se aika, se aika...) pojalle leveälahjehaalarit ja lippahattu.





Vaatteita pojalle. Nämä ovat jo käsitöitä, tosin tuo kruunupaita ja "pallopaita" on tehty kirpparilta ostetuista kierrätyskankaista (aikuisten paidat). Pallopaidassa on uudet resorit ja hihat jostain aiemmin kirpparilta löytyneesä kankaasta. Saumurinlangat olisivat saaneet olla vähän enemmän resoriin sopivat, vaan eihän nuo saumat näy silloin kun paita on päällä. Oranssit housut ovat olleet jo kovassa käytössä, ja näköjään niissä on jo likaakin joka ei ole lähtenyt normaalissa pesussa. Bloggasin ne nyt samalla kuitenkin, muuten jäävät bloggaamatta, niinkuin moni muukin asia.


Vaippoja (9kpl)ja imuja (3 kpl) Venäjälle lähetettäväksi. Päällä college (saatu pojan isänäidiltä, enkä keksi näille käyttöä meilläkään), sisällä joustofrotee. Kiinteänä imuna 1 krs. kierrätysfroteeta ja 2 krs. bambufleeceä/3 krs bambujoustofroteeta. Täyttöaukko takana ja tarrat Aplixia tai Velcroa. Taittoimut n.32x37 cm paksua keirrätysjoustofroteeta.